torstai 4. tammikuuta 2018

FIT BY SOFIA




Melkein kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, täällä mä taas olen kirjoittelemassa (ja etsimässä sitä kadonnutta kesäkuntoa)! 
Uudelle kesäkuntoremppadieetille oli paljon helpompi lähteä, kun kirjoittamaan taas uudelleen. Tä on jotenkin hankalaa. Haluan kuitenkin merkata ylös tavoitteita ja tuloksia, sekä toivottavasti innostaa jotain blogin lukijaakin oman kesäkuntorempan kanssa. 

Mun paino on pysynyt oikeastaan aika hyvin aisoissa viimeiset vuodet: koko ajan on menty normaalipainon puolella, vaikka syöminen ja liikunta on ollut välillä vähän mitä sattuu. Syksyllä löysin kuitenkin ihmeellisen salikärpäsen pureman, jota mulla ei oikeestaan oo aikaisemmin ollut. Kun innostus salia kohtaan jatkui kuukaudesta toiseen, päätin että mä haluun saavuttaa treenaamisella myös tuloksia (muutakin kuin pirusti parantunut kunto). 


Joulukuun olin lähes kokonaan kipeänä, ja silloin annoin itseni syödä mitä halusin, niin paljon sokeria että ihan oksetti. Olin jo päättänyt, että tammikuun tokana päivänä loppuu herkkujen syöminen ja hankin vihdoin sen kropan josta oon aina haaveillut (joka viime kesäkuntorempassa vuodelta 2015 jäi ihan aavistuksen verran kesken. Mä päätin jo joulukuussa, että tarviin ja haluan jonkun ohjelman tueksi, jossa on kunnon saliohjelma (jollaista mulla ei ole ennen ollut) sekä hyvä ruokavaliorakenne. Pitkään selailtua päädyin Sofia Belorfin Fit by Sofia Basic - ruokavalio-/treenirunkoon. 

Aloituskuvat on otettu, lisäilen niitä tänne blogiin kun edistystä on näkyvissä. Mietin että ottaisin kuvat ihan viikottain, ja esimerkiksi kuukauden kohdalla kokoaisin yhteen. Kuvien lisäksi oon tietty ottanut mitat, joista itse seurailen eniten vyötäröä, lantiota ja käsivarren ympärystä. Sekä pehvaa, tietty. Kolmesta edellämainitusta senttejä olisi tavoitteena saada aika paljonkin pois, ja viimeisimpään lisätä. Tai ainakin parantaa muotoa vielä nykyisestä. 

Blogi tulee jatkumaan aika samanlaisen malliin mitä aikaisemminkin, tulen lisäilemään tänne juttuja treeneistä, ruuasta, mieliteoista, tuloksista, tavoitteista ja kaikesta mitä mieleen juolahtaa! 


Fit by Sofia Basicohjelman löytää täältä!

Kuvat weheartit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti